Heippa!

Se on sitten uusi vuosi ja uudet kujeet? Oliskin! Kyllä elämään sais puhaltaa uudet lepeämmät tuulet!

Töissä menee entiseen malliin. Meillä on kiva porukka ja hyvä työhenki siitäkin huolimatta, että puolet on viisikymppisiä naisia, joilla  viidenkympin kriisi rehoittaa. Sitten on meitä kolmekymppisiä, joilla monellakin on kolmenkympin kriisi. Silti ei olla sotajalalla.  Syynä voipi olla se, että nuo kriisit on niin erilaisia. Kolmenkympin kriisiläiset painavat hulluna töitä ja tuskailevat kotiin lähdöstä. Viisikymppiset ainkin meillä kieltäytyvät tiettyjen potilsryhmien hoidosta, ilmoittavat kiireisenä päivänä( pomon ollessa pois) tekevänsä jotain muuta kuin potilastyötä. Eli ylentävät itsenä toimistotyöhön parantelemaan kankkusta.

Mä en aikasemmin koskaan tiennyt, että kolmenkympin kriisi on varteenotettava kriisi. Mä ajattelin aina että viidenkympin kriisi tulisi pelätä. Mutta jos aattelen omaa kolmenkympin kriisiä se oli ja mitä siitä on jäljellä yhtä helvettiä! Samaa ajattelen niistä työkavereistani joilla se nyt jyllää päällä! Koko elämä mitä olet siihen asti rakentanut menee puntariin! Mies, ammatti koko identiteetti! Yksi terapeutti sanoi, että kolmenkympin kriisissä ajattelee, että elämän tärkeimmät valinnat on jo tehty. Se on pelottavaa, koska pahassa kriisissä ja pahimmillaan masennuksessa sä et voi luottaa omiin ajatuksiin ja valintoihin. Mikä kumpuaa ahdistuksesta ja mikä on sitä oikeaa sua! Kolmenkympin iässä monesti  mielipiteet muuttuu pysyvästi, pukeutumistyyli ja naiseus löytyy vasta silloin ja siten ulkonäkökin voi muuttua uudenlaiseksi.

Nyt mä en pelkää viidenkympin kriisiä. Silloin tämä kriisi on takana päin ja valinnat on tullut tehtyä ja elettyäkin. Silloin monella on aikuiset lapset ja raivostuttava tai sitten tosi hyvä puoliso. Onko se sitten kauhea asia, jos ottaa avioeron ja alkaa elää itselleen? Lapset ovat oman elämänsä seppiä jo siinä vaiheessa. Äiti saa ihan rauhassa rämpiä kaatokännissä omaan huusholliinsa. Yksi viisikymppinen sanoi, että viisikymppisenä kuuluu juhlia asiaan sopivalla tavalla. Juhlat kunnon paikassa missä saa nakuilla ja rämpiä metsässä miten tykkää. Turhat muodollisuudet pois. HMMM no sitä en mene kommentoimaan, tehköön sen ikäluokkansa edustajat. Sitä mieltä kyllä olen, että jos se on viisikymppisenä suurin kriiseilyn paikka, ettei ole uskaltanut olla villi, vapaa ja vallaton, siitä vain! Se ei saa yhtä pahaa aikaiseksi toisissa ihmisissä kuin esim pienten lasten äidin vaikeat päätökset, jotka muuttavat koko elämän.

Joo, näin on taas tullut mietittyä naisen elämää... Eilen oma mieheni räpläsi omaan insinöörityyliinsä perheen yhteistä tietokonetta ja poisti kaikki valokuvat! Kaikki vauvakuvat, ristiäiskuvat... Perhehistorian! Perkele, että huusin tuntoni ilmoille! En mä sitä kuitenkaan vielä vaihtais, koulutan vaan vähän! Nyt siis aloitetaan uudelta pöydältä ja kerätään uusia muistoja valokuvakansioon ja otetaan varmuuskopiot niistä tärkeimmistä! Hyvää alkanutta vuotta!

Koskakohan ihminen saavuttaa sen aikuisuuden tason, että lakkaa välittämästä anopin vihasta sua kohtaan? Minäpä kerron hieman omasta anopistani ja suhteestani häneen.

Anoppini tapasin ensimmäistä kertaa kaupan kassalla (anoppini oli kaupan kassa). Linnanherra olisi kiltin pojan tavoin halunnut esitellä minut äidilleen ja  varmasti oletti anopin heti sulavan mielitietylleen. Toisin kävi. Anoppini ei edes vilkaissut päälleni vaikka käsi ojossa yritin esitellä itseni.

Vuosien varrella yritin sääliä, auttaa, ymmärtää ja kuunnella anoppiani. Turhaan. Näiden 15 vuodena aikana en ole vieläkään täysin käsittänyt mistä anoppini inho ja viha minua kohtaan kumpuaa. Olen lohduttanut itseäni, että olen ensimmäinen miniä, tulin perheeseen vuosi hänen miehensä kuoleman jälkeen, anopilla oli varmasti tuohon aikaan vaihdevuodet, vein hänen kolmesta pojastaan yhden vintiltä asumasta pois ym... Mutta viha vaan jatkuu...VAIKKA vaihdevuodet ovat takana päin, VAIKKA vintillä edelleen asuu 40 vuotiaaksi kääntyvä poika, VAIKKA olen synnyttänyt kolme ihanaa lapsenlasta..

Monta vuotta ajattelin, että välimme johtuu tempperamentistani. Virtaahan veressäni puolet pohjalaasta, varsinais-suomalaisille se tuntuu olevan kuin punainen vaate. Vasta nyt olen tajunnut, että kyse ei voi olla siitä. Olen nimittäin aina ollut hyvin ymmärtäväinen ja harras anoppini kuuntelija. Hän ei ole saanut näytettä tempperamenttisuudestani. Pelkään häntä ja hänen reaktioitaan! Yhdessä linnanherran kanssa olemme yrittäneet auttaa hänen vanhenevaa äitiään. Rakentaneet uudet portaat, tarjonneet mahdollisuutta pyykinpesuun, suihkuun ja saunaan.

Vastikään perheeseen tuli uusi miniä, pohjoisesta, nettituttavuuden kautta. Sekä hänen lapsensa. Arvaat oikein he tulevat anopin kanssa oikein hyvin toimeen. Joskus jopa naurattaa, että vaikka olen uutta miniää hieman nuorempi, näen hänen toiminnassaan itseni meidän alkuvuosina. Mielistelyä, sääliä, empaattisuutta.Anoppi käy mielellään heillä saunassa, pesulla ja majoittuipa jopa sinne asumaan, kun kävi lonkkaleikkauksessa.

Me rakensimme väleistä huolimatta Anopin maille. Uskoin,että hänen suhtautumisensa minuun paranee. Nyt olemme välillä kuin maanpäällisessä helvetissä! Muistan päivän, kun anoppi houkutteli meitä rakentamaan viereensä. Punnitsin ääneen maalla asumisen ja kaupungissa asumisen eduista. Suuri syy meidän maallemuutossa painoi se, että rakastamme eläimiä. Kysyin anopilta, että jos muutamme tänne,onko meillä mahdollisuus ottaa eläimiä välissämme olevaan navettaan. Vastaus oli, että ehdottomasti.

Työkaverini otti minuun kesällä yhteyttä ja kysyi huolinko ilmaiseksi eläkepäiviä viettämään hänen vanhan poninsa, jolta kuoli kaveri. Syy miksi hän halusi ponin meille oli se, että tiesi Prinsessa K:n ratsastaneen 3-vuotiaasta asti. Suostuin tietämättä millainen sota siitä anopin kanssa tuli! Prinsessa K:n yöunet menivät ja kun kysyin mikä häntä painaa, vastaus tuli lopulta purkauteuen ahdistavana itkuna. Anoppini oli päivitäin sättinyt häntä vastuuttomaksi lapseksi harrastuksensa vuoksi. Hän oli pelotellut Prinsessa K:ta sillä, ettei näkisi vanhempiaan enää koskaan, koska nämä olisivat töissä elättääkseen lapset ja eläimet. Huutia tuli myös siitä, kun hänen tiloissaan on eläimiä. Sota syttyi siitä, kun linnanherra antoi palautetta äidilleen. Lopputulos oli se, että poni sai tulla. Anoppi oli todennut, miten surullinen hän on siitä, että linnanherran elämä on mennyt huonosti ja painostus vaimon puolelta on kovaa?!! WHAT?!

Masennuin aivan petikuntoon ja ilmoitin linnanherralle, että perun ponin ottamisen.  Minun maatessani sängyssä linnanherra putsasi uskomattomat määrät jätettä tallista saadakseen tyttärelleen ponin. Ilmoitti vaan ykskantaan, että tälle masentuneelle lapselleen ja vaimolleen tämä harrastus ei ole tehnyt kuin hyvää!

Lisäksi moni ei uskoisi miten vähän meidän kotieläimiin loppuenlopuksi menee rahaa. Koiriin ja kissaan menee paljon enemmän. Nyt meillä on syksystä alkaen ollut Aatu poni. Sille kaveriksi on tulossa ylläpitoon hevonen. Olemme kaikki kovin iloisia siitä ja tyytyväisiä, että elämäämme on tullut  Aatu!  Anopin iloksi tietenkin ;) Alan ymmärtää linnanherran lapsuutta. Sitä jäätävää tunnelmaa mikä anopin vihan synnyttämästä hiljaisuudesta kahvipöydässä syntyy... Anoppi varmasti kiroaa minut alimpaan helvettiin!

Nyt on taas se aika vuodesta, mitä ei haluasi elää ollenkaan! Hetken jo aattelin, jotta näinkö on, ettei kaamosmasennusta pukkaa ollenkaan. Mun masennus on kyllä päällä koko ajan, mutta selkeästi niin kuin pikkupiru itte, se asettuu vankasti olalle aina syksyn pimeiden saavuttua! Tällä kertaa se iski tajuntaan pari viikoa sitten kuin varkain.

Lapset ihmettelee, kun äiti vaan nukkuu ja nukkuu... Linnaherra, sillon kun harvoin sattuu olemaan kotona, tuo tullessaan aina suklaata. Hänen mielestään vissiin parasta lääkettä. No, on tullut todettua, että nyt on sen laatunen masis kyseessä, ettei edes tee mieli suklaata! Se, jos mikä on huolestuttavaa!

Käytiin työpaikan kanssa joogassa tyhypäivänä. Aiemmin en kauheasti oleperustanut joogan päälle, mutta ammattini puolesta on tullut luettua joogan terveysvaikutuksista. Terveysvaikutukset perustuu ymmärtääkseni hengittämiseen, joka joogassa tehdään ns. oikein päin. Hengitys on myöskin syvää ja tehokasta. Toinen terveyttä edistävä seikka varmasti on syvävenytys.

Päivää ennen tapahtumaa vitsailtiin töissä, että kuinkakohan rentouttava ja ihana kokemus se sitten oikeastaan tulee olemaan. Sanoin, että niin se on jotta meikäläinen on ainakin nykyisin niin paksu, että mitenköhän ton vattansa yli oikeen venuu? Tai tissiensä? On sekin tosi kivaa, jos joutuu heittämään tissit olalle ennenkuin saa liikkeet perille... Puhumattakaan löysästä pierunarusta... Tahi kolmen synnytyksen muokkaamasta röpöttävästä alapäästä noin muutenkin!

No siellä meitä makas lattialla n 20 naista. Yritettiin hektisen puolikkaan työpäivän jälkeen rentoutua ja keskittyä pikkuvarpaaseen. mä huomasin pettymykseksi, että oikeanlainen hengitys tapahtuu nenän kautta, joka mulla on ollut tukossa polyyppien vuoksi monta vuotta! Siinä mä sitten röhkisin naama luultavasti sinisenä! Ja  voi kiesus, että huomas miten jumissa sitä oli! Ei yhtään ihme, jos vähän särkee paikat! Tasapainoilusta puhumattakaan. Oli oikein hyvä kokemus siis! Ja kyllä, sieltä joltain pääsi se paukkukin, mutta se en ollut minä!!!!  Huomasin tuon yhdenkin kerran jälkeen, että pitäisi vaan olla aikaa tai pikemminkin rahaa hoitaa itteään! Vois pääkoppakin voida hyvin.

Kattelin netistä kirkasvalohoitoa, joka annetaan korvien kautta. HMMM... Kyllä se mut vakuutti, mainos siis. Sellaista vois pyytää joulupukilta. Toki melko kallis sekin on. Mutta ei se ole mikään raha, jos oikesti parantuisi olotila.  Käykääpä katsomassa lisää www.valkee.com

Pitkästä pitkästä aikaa ajattelin taas kirjoittaa joitain kuulumisia kuparilinnan elämästä. Aika lailla paljonkin on asioita muuttunut viime kirjoituksesta. Eläimissä on jouduttu kokemaan luopumista ja sitten on tullut lisääkin uusia. Niistä voin laittaa oman postauksen sitten myöhemmin.

Omista kuulumisista voin kirjoittaa sen verran, että Prinsessa E:n ollessa n. 2v masennuin keskivaikeaan ja vaikeaan masennukseen, josta toipuminen on välillä ottanut koville. Lääkärin diagnoosi oli jotakuinkin perinnöllinen serotoniilin puuttuminen tai vaje. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on hoitajaihmiselle ollut aika taistelua. Sairaudessa olen mennyt vähän niinkuin pullo merellä; ylös ja alas. Osa tähän sairastumiseen on ollut varmasti kolmenkympin kriisi ja ikä yleensä sekä raskas elämänvaihe muutenkin. No, joka tapauksessa, jossain toipuminen häämöttää, koska olen aivot sauhuten tehnyt itseni kanssa töitä. Vapauttavaa on ollut huomata terapian kautta se, ettei ole oikeastaan mitään terapioitavaa. Halusin itse mennä terapiaan omia ajatusmalleja ja tapoja setvimään, mutta terapeutti nauroi, että kolmella istunnolla ollaan puolenvuoden terapiakäyntien tasolla.

Olen päättänyt ja luvannut itselleni opetella kuuntelemaan itseäni, hoitamaan itseäni ja naiseuttani sekä raivaamaan elämästäni sellaiset asiat pois mitkä tuottavat liikaa stressiä. Tällaisia asioita ei ole lapset tai linnaherra ;D. Sellaisia asioita on esimerkiksi, että en lupaa ottaa yhtään hoitokoiraa meille (kun meidänkään koiria ei muut hoida), koirien kasvattaminen, toisten lapsien kaitseminen ja ylipäätään murehtiminen.  Murehtimisen lopettaminen onkin melkoisen haastava asia. Luen parhaillaan Salme Blomsterin kirjaa Ajattele itsellesi elämä. Kirjailija on terapeutti ja kristitty. Oikein lukemisen arvoinen teos.

Prinsessa K aloitti kolmannen luokan ja on innoissaan englannin kielen oppimisesta. Prinsessa E aloitti vaihtelevalla menestyksellä päiväkodin ja prinssi E aloitti esikoulun ja menetti samalla yhden hampaistaan. Linnanherra paiskii töitä uudessa työpaikassa hullun lailla ja käy kotona nukkumassa muutaman tunnin. Mutta on onnellisempi kuin edellisessä työpaikassaan. Siinä kaiken lomassa perhe harrastaa hevostelua, mökkeilyä, mansikoiden viljelyä ja kanojen kasvatusta ;))

Meille tuli joulun alla venäjän kääpiöhamsteri Pirre. Pirre oli kiristys, uhkaus ja itkuvirsien tulosta. Prinsessa K:lla on ollut elämänsä aikana marsu, kani ja kääpiöhamsteri Helmi. Kääpiöhamsteri Helmi kuoli traagisella tavalla uituaan koirien vesikupissa. Prinsessa K on kuitenkin toista mieltä Helminsä kuolinsyystä. Nimittäin Helmi löytyi liikuntaretkensä päätteeksi siten, että linnaherra astui sen vettyneen ruumiin päälle. Hetken kattelin lakanvalkeaa linnanherraa ja ihmettelin, kun se meni hiljaiseksi ja sai jalat alleen  kantaen prinsessa K:lta Helmin runnottua ruumista piiloon. Kysyi, että mitä ihmettä sä touhuat!? Linnanherra kuiskas itsekin tässä vaiheessa kuvitellen, että hän oli kuoleman aiheuttanut, että hän astui tyttärensä hamsterin päälle! Miten hän sen sille selittää? No, hetken sitä tutkittuaan varsinainen kuolinsyy selvisi, mutta oman tunnon tuskissaan meni paljastamaan Prinsessa K:lle totuuden löytymistavasta!!?? Siitä lähtien Prinsessa K vetoaa isänsä julmuuteen tappaa Helmi astumalla se päälle.

No, siis meillä alkoi virsi kääpiöhamsteri Morriksen nähtyään, että kaikki kolme lasta haluavat joko kesyrotan( mitä en voi sietää) tai kääpiöhamsterin. Itse pysyin tiukkana, mutta syyllisyyden kalvaamana Linnanherra lupautui sen ostamaan. Niin meille tuli Pirre. Oltuaan meillä pari viikkoa pirre meinasi kuolla taraagisissa olosuhteissa... Olin itse yövuorossa vauvalandiassa, kun pidettyäni raporttini kurkkasin puhelintani. Huomasin, että klo 4 aikaan oli mieheltäni tullut kaksi viestiä, joiden otsakkeet kertoivat, että "Pirre on kuin onkin elossa!" ja sitä edellinen viesti oli "Toivo söi Pirren". Soitin kotiin, että mitä siellä oikein on tapahtunut?! Linnaherra alkoi kertoa yön tapahtumia. Klo 4 aikaan prinsessa K oli herättänyt isänsä hysteerisesti huutaen, että Toivo (meidän kissa) söi Pirren! Linnanherra tokaisi siihen, että joo-o mennäänhän takasin sänkyyn sä olet nähnyt taas painajaista. Prinsessa K kun oli edellisenä päivänä kertonut kuinka oli nänyt unta, että kissa söi Pirren. Taluttaessa Prinsessa K:ta takaisin huoneeseensa prinsessa K itki ja osoitti Toivoa joka oli hänen sängyn alla, että kato nyt siellä se syö Pirreä! Tässä vaiheessa linnanherra sai jalat alleen jahdaten aatamin asussa kissaa ympäri taloa. Jossain vaiheessa kissa oli irroittanut Pirren ja toivo lensi ulos ovesta. Linnaherra ei löytänyt hamsteria mistään ja sanoi, että kyllä se nyt on kuollut, etsitään sitä aamulla. Seuraava herätys tuli, kun alakerrassa täydessä unessa ollut Usko-kissa heräili unestaan kuullessaan rapinaa tyttöjen huoneesta. Tällä kertaa Prinsessa E heräsi kiljuen, että Usko oli peläyttänyt hänet syöksymallä hänen sänkynsä alle. Linnaherra munasillaa silmät sikkurassa huomasi, että sillä on Pirre suussaan. Taas alkoi takaa-ajo, joka päätyi siihen, että kissa lensi kaaressa ulos. Linnaherra pyllisteli olohuoneen senkin alle katsoen löytyisikö kuolllut Pirre tällä kertaa. Yllätys oli suuri, kun häntä oli tapittanut kaksi mustaa silmää . Linnaherra oli todella kummastunut, että pirre voi olla elossa! Hän oli vienyt Pirren omaa häkkiinsä ja kertonut tytöille, että se ei varmasti voi olla kunnossa ja aamulla se voi olla menehtynyt. Tytöt ymmärsivät ja menivät unten maille. Seuraavana aamuna hamsteri vipelsi juoksupyörässään ilman naarmun naarmua! Kissoilta on nyt estetty pirren luokse pääsy, mutta seuraava selkkaus tapahtui tänä aamuna, kun meidän airispoika Vertin ollessa kiinnostunut uudesta leikkikaverista. Pirren häkki tai pikeminkin terraario on lipaston päällä, joka kaatui mukanaan pirre ison airiksen laittaessaan etutassunsa lipaston reunalle.  Rämähdyksen  tapahduttua lapset huutavat yhteen ääneen PIRREEEE! Menin katsomaan mitä tällä kertaa oli tapahtunut ja siellä Pirre kyhjötti Prinsessa K: kädellä täysissä voimissaan. Seuranaan airis Vertti, joka oli niin alistunenn ja viattoman näköisenä kuin olla vaan voi! HUH HUH! 

Terveisin Kuparilinna emäntä