Viime viikonloppu oli tapahtumarikas Kuparilinnassa. Pakkasimme kimpsut ja kampsut  torstaina illalla ja päätimme viikkojen mökillä oleilun lasten kanssa. Linnanherra oli jo kolmen viikon ajan käynyt töissä, mutta päätin lasten kanssa oleilla mökillä mahdollisimman pitkään ennen Prinsessa K:n koulun starttaamista. Viime viikkojen ajan sää ei oikein ollut suosinut meitä ja lapset kävivät  yhä kärsimättömäksi, kun plutaaminen rannassa oli kiellettyä. Koska viikonloppuna oli määrä osallistua lasten tädin häihin, päätimme siis lähteä jo torstai- illalla. Vesisateessa teimme venereisssun lasten hihkuessa innoissaan veneen törmätessä isoihin aaltoihin. Näillä lapsilla totisesti meri virtaa suonissa asti!

Litimärkänä ja täydellisen uupuneena saavuin kotiin ja  hetken ajattelin mökin olevan jokaisen pienen lapsen äidin keskitysleiri! Jatkuvaa Prinsessa E:n vahtimista kallioilla, laiturilla, rannassa... Tuo pieni vaaleapäinen vaahtosammuttimen kokoinen ruskeasilmä kun on täyttä vauhtia ja vaarallisia tilanteita vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa! Ja putoipa Prinssi E kerran liivit päällä laiturilta enonsa pelastaessa hänet! Kesän suurimpia elämyksiä lapsille lienee, että ongesta saatiin itse kalaa, Prinsessa K opetteli äidin kanssa ajamaan venettä linnanherran meloessa kanootilla edellä, Prinsessa K uskaltautui liivien kanssa laiturin päästä uimaan ja kalojen perkaaminen Helena mummin kanssa. Joten äidin väsymyksestä huolimatta mökillä vietetty aika oli rikasta ja antoisaa.

Oli myös hämmentävää huomata lasten kanssa miten Kuparilinnassa joidenkin elämä oli hieman järkkynyt meidän ollessa pois. Nimittäin kesä taisi meidän Viljolle olla aikamoinen testi luottamuksen suhteen. Kissojen  ja vuohien hoito oli järjestetty tiettysti linnanherran ollessa mökillä siten, että anoppilan väki hoiti tunnollisesti meidän perheenjäsemme. Silti Viljo oli ottanut meidän poissaolomme kovin rankasti. Se viipyi poissa tulomme hetkellä ja saapui sitten apeana katsomaan meitä. Yritin silittää sitä ja ottaa syliin niin se hieman jopa pelästyi. Silloin vasta tajusin, että sille oli pentuajan hylätyksi tulemisen muistot tulleet mieleen. Luen parhaillaan kolmatta kertaa Torey Haydenin kirjaa Tiikerin lasi joka kertoo lasten laiminlyönnistä ja siinä lapsi käyttäytyy samoin. Olin jotenkin kuvitellut, että eläin kuitenkin unohtaisi kaltoinkohdelluksi tulemisen tosin kuin ihmislapsi.  No, nyt tuntuu, että se on tajunnut asian ja ottaa kaiken hellyyden minkä vain osakseen saa!

Lauantaina meillä oli Linnanherran siskon häät Tamperella hyvin kauniissa paikassa. Paikalla olivat vain kummankin perhe. Juhla oli yllättävän mukava ja alun kankeuden jälkeen meillä oli jopa aivan mukavaa. Tämä oli meille ihan kiva asia linnanherran kanssa siinä mielessä, että linnanherra on aina viisilapsisesta laumasta  ollut se joka on jopa jossain vaiheessa jätetty perheestä ulkopuolelle. Olin henkilökohtaisesti itsestäni kovin ylpeä, että pystyin kulkemaan joukossa rennosti ja jättämään negatiiviset ajatukset kotiin.

 Häähumussa vaelsi yksi villakoira ja sulhasen mummi kiljui kovalla äänellä yhdessä hetkessä, että pistäkää se koira pois koska Prinsessa E pelkää sitä... Siihen kolme ihmistä voivottelemaan, että no ei todellakaan niillä on kotona koirakenneli! Yritin illan aikana muutamaan otteeseen oikaista hyväntuulisena, että ei meillä ei ole kenneliä vaan me ollaan ihan tavallinen perhe!!! Ihmiset eivät olleet kuulevinaan ainoastaa yksi sanoi happamesti että no onhan teillä, ettekös te kasvaa koiria? Sanoin, että kyllä toki, mutta kenneli on sellainen paikka missä häkkien sisällä on kymmeniä koiria. Meillä on kolme lemmikkiä ja meillä kyllä on kennelnimi, mutta kyseessä on vain harrastus!! No, siitä selvittiin huumorilla ja astuin ulos miesten maailmaan. Huomasin puheen kääntyneen vuohiimme. Puheen aihe oli, että arvaattekos mitä vuohet maksaa? Siellä porukassa oli arvailtu mitä meillä oli neljässä vuohessa rahaa kiinni. Pappikin oli yllättynyt että vuohi maksaa vain 30-50 euroa!!! Olin todella kiitollinen, ettei pappi keksinyt ottaa puheeksi vuohen vanhaa pakanallista mainetta, vaan muisteli jopa, että niin onhan lähetysseurallakin yksi auttamistapa, nimittäin kehoittaa ihmisiä esim joulukkorttioen yms lahjojen sijasta lahjoittamaan yhden vuohen hinta 20 euroa, jolla kehitysmaille oikeasti ostetaan vuohi. Tämä sen vuoksi, että vuohi on vaatimattomampi eläin kuin lammas ja tulee toimeen siksi Afrikan kuivillakin alueilla.

Häistä jäi kuitenkin hyvä mieli ja lähdimme illalla ajelemaan kohti Kuparilinnaa. Matkalla lapset nukahtivat ja saimme tuokion viettää keskustellen yhdessä linnanherran kanssa. Yksi linnanherran vakaista päätöksistä oli laittaa "elämämme järjestykseen" inspiroituneena varmasti perheeseemme kohdistuneiden ihmettelyjen vuoksi.  Tuota ajatusta ei varmasti olisi kannattanut niin pontevasti julistaa ilmoille, koska kohtalo puuttui taas ivallisesti peliin. Noin kaksikymmentä kilometria ennen Kuparilinnaa automme sanoi itsensä irti työsuhteesta! Minä ajoin, kyydissäni kolme unesta tuhisevaa juhlatamineihin sonnustautunutta lasta. Onni ja siunaus oli se, että yön tunteina (kello löi 12) olimme päättäneet ajaa kotiin myös linnanherran työpaikalle jääneen anopin auton kotiin, jottei seuraavana päivänä sitä tarvitsisi lähteä hakemaan. Oman automme väsyessä näin vain linnaherran ja anopin pikkurupuskon  takavalojen häipyvän horisonttiin. Siinä sitä nökötettiin pilkkopimeässä juhlakamat päällä! Onneksi linnaherra oli myöhemmin tajunnut tilanteen ja tuli pelastamaan meitä. Lapset siirrettiin toiseen autoon ja alkoi luonnollisesti kauhea huuto. Loppumatka sujui siten, että minä hinasin anopin pienellä punaisella autolla lapset takapenkillä meidän isoa autoa ja linnaherraa.... Mielessä vilahteli taas suuret rahasummat joita auton remontti tuo tullessaan. Viime korjausreissusta ei ole ehtinyt kulua kuin kaksi kuukautta!

No, pääasia, että päästiin kotiin, yritin rauhoitella itseäni ja valmistauduin untenmaalle (kello oli 1). Eikä aikaakaan, kun rakas aviomieheni, linnanherra tulee tivamaan kauhistuneen näköisenä "saako uusia juhlahousuja pestyä, MITÄ!?" Linnanherra oli saanut ällin klo yhdeltä yöllä käydä tarkistamassa paskapyttymme tilanteen, siis umpisäiliön. Korkkia aukaistessaan täysinäinen säiliö päästi paineella ulos no, niin sitä itteään! Linnanherra yltäpäältä paskissa! siinä oli naurussa pitelemistä! Linnanherra on kyllä ekowessa kasvatti, mutta ilmeisesti omaksunut liiankin hyvin urbaanin kaupunkilaisen roolin, että nyt on aika ajoin kätevästi päässyt unohtumaan että maaseudulla tuo pashkominenkin ei ole itsestään selvyys ;)

Kesäterveisin Kuparilinnan Emäntä