No nyt tämäkin päivä on nähty, kuparilinnan emäntä tarttui sähköiseen kynään ja loi oman bloginsa. Tätä vois nyt pitää pienenä itsetutkiskelun paikkana...Olenko mä nyt sitten ikäloppu, kun sulaudun tänne blogimaailmaan. Vai totaalisen yksinäinen? Tai ollaanko me nyt ton linnanherran kanssa avioliitossa siinä pisteessä, että sille on enää turhaa vuodattaa (se vaan naureskelee emännän tuittuilua), niin vuodatetaan nyt sitten koko muulle kansalle... Yksi syy tietysti vooi olla kolmenkympin kriisi ja yleinen V..tutus.

sellaisen seikan kyllä huomasin, että käytyäni Lauri Tähkän konsertissa se aktivoi mussa sen 1/2 osaa pohjalaisakan!? Onko se sitten hyvä vai huono niin tällä mennään ja katsotaan sitten sen hedelmää.

Meidän petun nimi on siis Kuparilinna. Se on mun rakkaan edesmenneen tätini ja kummitätini keksimä. Se kummitäti oli täyspohjalaane ja pohjalaisen naisen tunnetulla vaatimattomuudella sanos mulle, että nimen tulee olla komia ja sen täytyy kertoa asukeistaan! Lisäksi se sopii meidän suvun naisille eli niille täyspohjalaisille tai puolverisille, koska me ollaan kaikki peritty ajatus "koti on linnani". Tämän minä alekirjoitan 100%. Meille enkelit on tervetulleita, muut yrittäköön! tää on mun valtakunta ja tietysti sen linnanherrani :)

Tämän päivän kuulumiset: Yksi prinsessani oksensi koko yön ja hokee että sairastui kun pakotettiin syömään lämmintä ruokaa! Prinssi kulkee oranssi irokeesi päässään tuolla pihalla. Muuten meillä on hiljaista. Ukko pentu löysi oman kodin ja yksi karvaisista lapsistani lähti viikoksi stadiin, koska kuulemma maalaistuu meillä liikaa...

No niin tästä se alkaa...blogin kirjoitus