Äidin ja isin pikku tyttö aloitti koulunsa menneellä maanantaina. Prinsessa K on jo pitkään ja hartaasti odottanut koulun alkua vaikka onkin kouluun mennessään vasta kuusi vuotias. Meille esikouluun lähteminen oli tai niin olisi luullut koulun harjoittelua, koska Prinsessa K kävi esikoulunsa 7 kilometrin päässä koulutaksilla. Silloinkin tuo pieni 5 vuotias tyttö sanoi äidilleen, että sä äiti jännität näitä taksimatkoja enemmän kuin minä! Olin aivan varma, että ensimmäisenä esikoulupäivänä taksikuski kadottaa pienen aarteeni matkan varrelle ja varmistelin moneen kertaan muistaako mies nyt varmasti osoitteemme! olenkin miettinyt, että mitä tuo hertainen vanha jo eläkeiässä oleva taksikuski mahtoi mielessään miettiä... kokemusta on varmasti monen kymmenen vuoden takaa..

Ensimmäinen koulupäivä ei alkanut ihan suunnitelmien mukaan....  linnanherra, joka on tunnettu sikeäunisuudestaan oli aamutuimaan sammuttanut kaikki kellomme jatkaakseen uniaan!!!! Miksi minä huonounisena en sitten herännyt? Niin kaipa se oli taas oikein huonoa kohtalon ivaa. nimittäin olin valvonut aamu viiteen ja kun sitten nukahdin olin kuin humalainen sammumistilassa... Niinpä sisäinen kelloni herätti minut hieman myöhässä ja pikkukoululaiseni kysyi varovasti minulta en kai ole heti ensimmäisenä päivänä myöhässä! Äidin sydän särkyi ja siinä kulminoitui koko elämäni sekasorto! Linnanherra otti tilanteesta vastuun ja lähti kiikuttamaan pientä reppuselkäistä lasta koulunpenkille. No, loppu hyvin, mutta se ei poistanut omaa pettymystäni siitä, etten ollut kamera kädessä seisomassa koulun pihalla saattamassa  pienokaistani suureen koitokseen!

Siitä sitten päätin, että paikkaan ns. tilanteen ja vien joka ikinen päivä hänet ensimmäisen viikon ajan  kouluun. Prinsessa K oli tästä kyllä harmissaan, koska oli itse sitä mieltä, että haluaa jo kulkea isojen lailla matkata koulutaksissa. Kaikkein tärkeimmäksi tietysti ensimmäisen viikon aikana osoittautui opettajan lisäksi fosforinkeltainen lippalakki, jossa heijastinnauhojen lisäksi lukee "Keltanokka liikenteessä".

Olin äärettömän hämmästynyt tuon pienen ennenaikaisena syntyneen tytön rohkeudesta kohdata koulumaailma ja olin täynnä ylpeyttä. Olen koko ajan hieman pelännyt josko oma väsymykseni ja se, että asumme syrjässä kaikista riennoista on tehnyt prinsessa K:sta syrjäytyneen ja epäsosiaalisen lapsen. Osoittautuikin, että prinsessa K jännitti omien sanojensa mukaan vain vähän. Luonnollisesti koulun pihalla kellojen soimista odotti lapsia, jotka roikkuivat äitiensä helmoissa kiinni, kuten itse aikanani, mutta prinsessa K lähti leikkimään suurelle pihalle jättäen repun äidille. No, pienen hetken kuluttua Prinsessa K näytti hieman surkealta, kun ei heti löytänyt kavereita. Hetken mietittyään hän huomasi vieressämme esikoulukaverin, joka vaikutti äidin käsivarressa sellaiselta, että itku tulee hetkenä milloin hyvänsä. Prinsessa k meni varovasti kysymään kaveriltaan tuleeko tämä leikkiin mukaan ja tyttö mietittyään hetken väläytti hymyn ja kaksikko kirmasi koulun pihalle. Tytön äiti loi minuun helpottuneen ja kiitollisen ilmeen. Ajattelin mielssäni, että älä minua kiitä, mulla ei ole tuon lapsen lahjaan mitään osaa eikä arpaa! Mutta ehkä sittenkin on.... joka tapauksessa ensimmäinen viikko on hienosti takana ja on ihana seurata ekaluokkalaiseksi muuntuneen lapsemme uutta roolia! Siinä on tietysti iskä ja äiskä hieman koetuksella!